Kuulumisia kaudelta 2012-201326.06.2013
SKCCC:llä aktiivinen kausi 2012-2013 SKCCC:n kausi 2012-2013 alkaa kohta olla takana ja katseet kääntyvät pikkuhiljaa kesälaitumia kohti. "Viime syksyn ja kuluneen kevään aikana on toteutettu asiakasprosesseja esimiesvalmennusten, johtoryhmien valmennuksen, johdon coachauksen, henkilöstövalmennusten ja työnohjauksen parissa. Myös huippu-urheilijoiden psyykkisen valmennuksen prosesseja on jatkettu vanhojen ja muutamien uusienkin asiakkaitten kanssa", kertoo Sampo Kettunen SKCCC:stä. "Mielenkiintoisinta ja mukavinta asiakastyössä on jälleen ollut asiakastyön ja valmennushaasteiden monipuolisuus. Olen saanut työskennellä asiaansa paneutuvien asiakkaiden kanssa sekä johtamisen että työyhteisöjen kehittämisen parissa."
Viime lokakuussa ilmestyi yhteistyössä Timo Ropen kanssa kirjoitettu kirja Halujohtaminen. Kirjassa paneudutaan työelämän ja johtamisen muutokseen, nykyaikaiseen johtamistapaan, henkilöjohtamistaitoihin ja ihmisen motivaatioon. "Kirjoittamisprosessi oli työläs, mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Teimme kirjan yhteistyössä Markkinointi- ja johtamiskonsultti Timo Ropen kanssa. Kirjoittamisen aikana itselle jäsentyi paljon oman valmennus-uran aikana koettua ja samalla opimme Timon kanssa toisiltamme johtajuudesta, suomalaisesta työelämästä, ihmisistä ja toisistamme...", kommentoi Sampo ensimmäisen kirjansa prosessia.
Yhteistyötä strategiakonsultin kanssa... Kuluneen kauden aikana tiivistettiin yhteistyötä strategiakonsultti Heikki Laurosen kanssa asiakastyön, "tuotekehittelyn" ja suomalaisen johtajuuden ja työelämän yleisen pohtimisen merkeissä. "Oma osaaminen ja ymmärrys mm. strategiatyöstä, johtamisen suunnittelusta ja johtamisjärjestelmistä on lisääntynyt strategian ja liiketoiminnan kehittämisen kovan tason asiantuntijan kanssa asiakastyötä suunnitellessa ja tehdessä.", Sampo kertoo. Lisää Sampon ja Heikin yhteistyöstä voit katsoa: http://www.johtamisenkehitys.fi/
Jotakin esimiesvalmennuksista...
"Tämän hetkinen taloussuhdanne näkyi kuluvan kauden valmennusten aikana mm. siten, että useammassa organisaatiossa YT-neuvottelut olivat joko juuri ajankohtaisia tai tulossa. Sitä suuremmalla syyllä teimme mielestäni noiden organisaatioiden kanssa arvokasta työtä sen parissa, miten johtamisen rakenteilla ja käytännöillä voidaan vaikuttaa sekä työn tuloksellisuuteen että työyhteisön hyvinvointiin.", kertoo Sampo kuluvan kauden esimiesvalmennuskokemuksista.
Muita kuulumisia... Muuta asiakastyötä on tehty sekä julkisen sektorin että yrityselämän kanssa mm. yhteistyö- ja vuorovaikutusvalmennusten, johdon henkilökohtaisen coachauksen ja "perinteisemmän" työnohjauksen merkeissä. Sampo jatkaa: "Syksylläkin näyttää kalenteri jo melko täydeltä. Nyt alkaa olla akkujen lataamisen aika käsillä...". Sampo jatkaa vielä: "Valmentajan työssä, jossa annat oman osaamisesi valmennettavien käyttöön, akut on syytä pitää kunnossa. Yhtä tärkeää on myös oman itsen, omien työkalujen ja ajatusmaailman jatkuva kehittäminen. Tästä huolehditaan paitsi tekemisen ja lukemisen kautta oppimisella, myös omalla jatkuvalla kouluttautumisella joka tällä erää tarkoittaa 2-vuotisen ratkaisukeskeisen jatkokoulutuksen loppuun saattamista tämän vuoden aikana."
Hyvää ja rentouttavaa kesää! SKCCC
PS. SKCCC lataa akkuja 27.6. - 16.8. välisen ajan
|
03.07.2023 | Työnohjauksesta tukea yhteisöllisyystyhjiöön |
01.11.2021 | Koronavuodet 2020 & 2021 |
19.05.2019 | Kesä on jo nurkan takana... |
27.05.2018 | Uusia valmennuspalveluja |
25.04.2017 | Johdon coaching suosittua |
15.05.2015 | SKCCC yhteistyöhön Innolink Researchin kanssa |
10.02.2015 | Neljäs ministeriöiden MESI-valmennus saatiin päätökseen |
27.06.2014 | Kuulumisia kaudelta 2013-2014 |
26.06.2013 | Kuulumisia kaudelta 2012-2013 |
01.02.2013 | HALUJOHTAMINEN kirja johtamisesta |
Siirry arkistoon » |